Trolleja ja valemediaa -K̶a̶u̶p̶u̶n̶g̶i̶n̶ ̶a̶i̶n̶o̶a̶ kalvinisti

Kalvinisti kirjoittaa:

Leevi Launonen kirjoitti viime viikon Ristin Voittoon pääkirjoituksen, jossa hän käsittelee kristillistä valemediaa. Kirjoitus on otsikoitu Kristillinen valemedia hämmentää. Olisin halunnut tietää hieman tarkemmin, mikä motivoi häntä kirjoittamaan pääkirjoituksensa. Valitettavasti hän ei halunnut avata asiaa tarkemmin. Hän ei suostunut kertomaan, ketkä olisivat hyviä esimerkkejä niistä, joita hänen kannanottonsa koskee. Se on valitettavaa, koska olisin mielelläni peilannut itseäni niiden tietojen valossa ja samoin joitakin blogeja ja ministryjä, joita seuraan. Samalla olisi voinut tarkastella kriittisesti myös Launosen väitettä, että pitääkö se todella paikkansa niiden kohdalla, joista hän niin väittää. Nyt niin ei voi tehdä.

Mielipidevaikuttamista, jonka tarkoituksena on vahvistaa mielikuvaa RV:stä luotettavana totuusmediana? Älä lue niitä blogeja, koska se on sitä valeVALEvaletrollimediaa. Artikkelin väitteitä on mahdotonta tarkistaa. Internet on heikentänyt perinteisen median kykyä määritellä puheenaiheita ja miten niistä tulisi puhua. On melko varmaa, että helluntaikarismaattiselle liikkeelle kiusallisimmista aiheista ei tulla lukemaan Ristin Voitossa.

Kiusallisten aiheiden ohittaminen käsittelemällä niiden esittäjää eikä aihetta on tosin tuttu tapa savuverhon luomiseen. Vielä parempaa, kun se tehdään todennettamattomissa olemilla väitteillä.

Koko valemedian käsite on lainattu maalliselta puolelta. Valemedian ja totuusmedian erottaa niiden suhtautumisesta liberaalin hegemonian liturgiaan ja uskonkappaleisiin. Ja kaiken takana on Venäjä.  Jos taas haluaa oikeasti tietää, että mitä maailmalla tapahtuu, niin lähteiden monipuolisuus ja niiden ideologisen taustan ymmärtäminen on suureksi hyödyksi.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s