Äärirajoille – radioliekin artikkeli

Radioliekki.fi kommentoi Missiomaailman Nouse Suomi -tapahtumaa. Onko vastuu kuulijalla? 

—————————————————————–

Paimenten vastuu

Jo edelliseen Nouse Suomi -tapahtumaan osallistuva pääsi vuosi sitten todistamaan hämäräperäisiä tapahtumia. Lavalla pääpuhuja Heidi Baker kohotti juhlavasti Patrick Tiaisen kristikunnan esikuvaksi johtamaan herätystä maassamme. Tuolloinkin olivat värivaloista ja savukoneiden usvasta lumoutuneet ihmiset valmiita uskomaan epäilemättä sen, mitä heille mahtipontisesti julistettiin.

Nyt on Tiaisen avioliiton ulkopuolinen suhde ja osa siitä valheellisuudesta, jota hänen palvelutyöhönsä liittyi, paljastunut. Vieläkään kukaan ei kuitenkaan pysähdy julkisesti miettimään, kuinka paljon puuttui arvostelukykyä niiltä paimenilta, jotka olivat nostamassa häntä hengellisen kurkiauran kärkeen. Myös viime vuoden Nouse Suomi -tapahtumassa aina lavalla asti nähtiin monia tunnettuja henkilöitä pastoreista kansanedustajaan. Heidän kannanottojaan äärikarismaattisuuden ongelmiin maassamme ei ole näkynyt, pikemminkin päinvastoin: tänäkin vuonna tapahtuman tervetulotoivotuksen lausui kansanedustaja Antero Laukkanen.

—————————————————————————-

Nämä arvostelukykyyn ja vastuuseen liittyvät kysymykset ovat siitä kiusallisia, että ne rikkovat konsensuspolitiikan. Kun halutaan olla hyvissä väleissä kaikkiin suuntiin eikä “tuomita” (l. käyttää arvostelukykyä) mitään, niin tällöin radikaalit määrittävät koko liikkeen suunnan, mikä on tänään nähtävillä. Liikkeen sisällä olevilla on myös paljon henkilökohtaista menetettävää, mikä ei edistä kritiikin esittämistä ja aiheuttaa myös suuren psykologisen esteen. Monilla voi koko elämä omaa harhaista hengellisyyden kuvittelua myöten olla kiinni liikkeessä ja sen uskonkäsityksissä.

Arvostelukyvyn perustana on oikean tunteminen, että se voidaan erottaa väärästä. Tässä uskollinen Raamatun opetus ja terve seurakuntayhteys ovat tärkeässä asemassa. Jos altistuu toistuvasti ristiriitaiselle tai väärälle opetukselle & käytännölle, niin tällöin kyky erottaa oikea melkein oikeasta kärsii. Käsitys normaalista muodostuu oman kokemuksen ympärille. Näin sekaannus luo lisää sekaannusta.

Itselleni nämä Bakerit ja Tiaiset ovat suuri ihmetyksen aihe, koska ne ovat niin selviä ja nähtyjä jo ajat sitten. Miten joku voi eksyä näin räikeään harhaan? Täytyy olla, että aitoa ei tunneta. 

Surettaa vain heidän puolestaan, jotka pitävät näitä oppeja ja tapahtumia järjestäviä ihmisiä luotettavina ja näin omaksuvat tuhoisia uskonkäsityksiä. Epäterveestä opista seuraa epäterve usko, minkä seurauksena taas on epäterve elämä. Missä on rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen? Pervertoitunut jumalanpalvelus ei tuo kunniaa Jumalalle eikä auta ketään.

Advertisements

One thought on “Äärirajoille – radioliekin artikkeli

  1. Kritisoin jossain haastattelua, joka Antero Laukkasesta oli tehty erään yhdistyksen lehteen. Tähän eräs tuttu totesi, että “pitääkin lukea tuo” koska “Antero Laukkanen on hyvä tyyppi”.

    Olen hieman eri kannalla siitä, että se olisivat nimenomaan radikaalit, jotka tätä uskon tyhjäksi kalvamista ovat edistämässä. Ennemmin asia on niin, että suuret massat eivät keksi enää mitään tekemistä. Joten tarvitaan sitä väkeä, eli puuhamiehiä, sirkuspellejä, aktivisteja, huuhaan opettajia, räjähdysmäisen herätyksen hypettäjiä, jotta seurakuntalaiset olisi mahdollista pelastaa asialta, joka eniten uhkaa tämän ajan ihmistä: tylsyys ja pitkästyminen.

    Ihmiset tarvitsevat seurakunnissa tekemistä. Mutta sen pitää olla helppoa ja varmaa tai ainakin kiehtovaa. Herätyksen odottaminen. Tai tempautuminen jonkun uusia metodeja hypettävän tyypin matkaan (tyyliin koko “hengen uudistuksen” liike, soluseurakunnat, yhteisöseurakunnat), jossa jokainen saa sekä tuntea olevansa tehokas ja tärkeä että jonkin uuden ajan kynnyksellä. Seurakunnasta tulee huippuunsa rasvattu kone, ja he pääsevät näkemään sen käynnistämisen.

    Tämä on kuin Frankfurtin koulukunnan rock-sosiologiaa. Eli ihmiset ovat uskonsa kokemisessa käytännössä atomeja, joilla ei ole mitään varsinaista linkkiä toisiinsa. Rock-konsertin tavoin he kokevat illuusiomaisen sulautumisen kokonaisuuteen. Ja se kokonaisuus voi koostua vaikka tulevan herätyksen tai tulevan tehoyhteisön tai väitetyn läsnäolon tunteen fiilistelystä.

    Kovasti ehdotetaan, että ratkaisu tuohon hypetettyyn ja markkinavetoiseen seurakuntana olemiseen olisi joku “paluu Raamattuun”. Mutta siinä ei ymmärretä ongelmaa eikä ratkaisua. Pelkkä Raamattu ei poista ihmisten tylsyyttä. Paitsi jos he ovat tyytyväisiä polkemaan jalkaa sen puolesta, miten tärkeä se on, ja miten tärkeää sitä on noudattaa. Ja se taas on sitä helpompaa, mitä enemmän näitä markkinavetoisia ja hypettäjiä löytyy kritisoitavaksi.

    Pointti on siinä, että seurakunta tarvitsee aina jonkin asian, mitä elää todeksi. Pelkkä Raamattu kokoelmana sääntöjä ei läheskään riitä siihen. Salaisuus on siinä, että väitetyt “Raamattuun keskittyneet” ajat olivat sellaisia, jolloin ihmiset elivät todeksi yksinkertaisesti yhteiskunnan arkea. Siihen aikaan “Raamatusta kiinni pitäminen” ja se, mikä yhteiskunnalle oli edullisinta ja hyödyllisintä, olivat sattumalta sama asia. Yhteiskunta ei tule enää “palaamaan Raamattuun”. Joten “Raamattuun keskittyvien” tehtäväksi jää heristellä sitä yhteiskunnalle, jota ei yksinkertaisesti kiinnosta.

    Virhe johtuu siitä, että protestanttisessa traditiossa kauttaaltaan ajatellaan, että Raamattu kertoo tarinan vain pelastuksesta. Maailmaan ja ihmiskuntaan, joka ei Jumalasta mitään tiedä, ja jolla ei ole Jumalan kanssa mitään tekemistä, tuodaan ulkopuolelta kasa ohjeita. Se kieltämättä on ollut hyödyksi tieteen ja talouden kehitykselle, mutta pelkän hyödyn kannalta ne ovat tulleet jo pitkään toimeen omillaan.

    Seurakuntien ja Raamatun (tai sen, miten Raamattuun nykyään aina “palataan”) ongelma on, että ne kertovat kertomuksensa laista ja lupauksesta, syyllisyydestä ja sovituksesta. Ne jäävät sivuosaan, koska ne eivät oikeasti ole koskaan olleet missään pääasia. Aina se piiloon jäävä pääasia on kertomus luomisesta ja kertomus ihmisestä. Seurakunta ei lakkaa olemasta kokoelma ihmisiä ja typisty jonkin kertaluontoisen tapahtuman passiivisiksi vastaanottajiksi.

    Tämä tarkoittaa sitä, että siinä, missä modernille ihmiselle, niinä myyttisinä “raamatullisina” vuosisatoina, ihmisyys oli arjen elämistä protestanttisen työn etiikan mukaisesti, on se nyt tasapainoilua tylsyyteen kuolemisen ja kuoliaaksi viihdytetyksi tulemisen välillä. Eli kertomus ihmisestä voidaan hakea ja täydentää joko yhteiskunnan elämästä, kuten protestantismi ja “raamatullisuus”, tai ihmisen sisäisestä maailmasta, kuten emergentit seurakunnat, karismaatikot, yhteisöjengit, ylistäjät ja liehujat.

    Kolmas tie olisi toki olemassa. Sellainen, jossa ihmisenä oleminen ja Jumala olisivat tekemisissä toistensa kanssa, ja sitä kautta ihmiset myös toistensa. Mutta sitä ei löydä uuden ajan aatteista tai suuntauksista.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s