Ashamed of the Gospel, luku 3 ”Give me that Show Time Religion”

Jatkoa artikkeleille

Luvun otsikko kääntyy melko huonosti suomeksi, mutta se on eräänlainen viittaus käsitteeseen ”old time religion” eli vanhan ajan usko, “Anna show-uskoa”. Luku alkaa lainauksella Spurgeonilta.

Monet haluaisivat yhdistää seurakunnan ja esiintymislavan, pelikortit ja rukouksen sekä tanssimisen ja sakramentit. Jos me olemme voimattomia tämän virtauksen pysäyttämisessä, niin voimme ainakin varoittaa ihmisiä sen olemassaolosta ja vedota heitä pysymään poissa siitä. Kun vanha usko on mennyt ja into evankeliumia kohtaan sammunut, niin ei ole mikään ihme, että ihmiset etsivät jotain muuta ilahtuakseen. Koska heiltä puuttuu leipää, niin he syövät tuhkaa. He hylkäävät Herran tien ja juoksevat innokkaasti hulluuden polulla.

MacArthur kuvaa 1800 -luvun loppua siirtymisenä selityksen aikakaudesta ”Age of Exposition” showbisneksen aikakauteen ”Age of Show Business”. Showbisneksen aikakauden tunnusmerkkinä on viihteen nouseminen perhe- ja kulttuurielämän keskipisteeksi. Viihtyminen on tärkeintä ja totuus merkityksetöntä. Spurgeon oli näkemässä tätä kehitystä ja vastusti sitä. Neil Postman määrittelee selityksen aikakauden tunnusmerkeiksi pohdiskelevan ajatustenvaihdon kirjallisesti ja suullisesti (saarnat, väittelyt ja luennot).

MacArthur lainaa A. W. Tozerilta vuodelta 1955 viihteen ongelmallisuutta seurakunnassa käsittelevän tekstikappaleen sekä käsittelee monien kuvitteellisten ja tosielämän esimerkkien kautta sanoman esitystavan merkitystä. Raamatullinen sanoma voidaan esittää tavoilla, jotka lisäävät siihen halventavia ja omituisia merkityksiä.

MacArthur jatkaa viittaamalla seuraaviin Raamatun jakeisiin. Sen sijaan, että seurakunta haastaisi maailman Kristuksen totuudella, markkinavetoiset megaseurakunnat edistävät pahimpia sekulaarin kulttuurin trendejä.

11. Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.

14. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;

17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

MacArthur jatkaa kontrastiivista analyysiään viihteellistetystä show-uskonnosta ja raamatullisesta esimerkistä. Jos maailma näkee seurakunnan viihdekeskuksena, niin sanoma on väärä. Viihde seurakunnassa vain pahentaa älyttömän emotionalismin, apatian ja materialismin ongelmia. Herran antamalle esimerkille ei voisi kuvitella ristiriitaisempaa palvelutehtävän filosofiaa.

MacArthur kirjoittaa omasta seurakunnastaan, jossa käy yli kymmenen tuhatta kävijää joka viikko. Uusia jäseniä tulee sata tai enemmän joka kuukausi. Hän ei kritisoi lukumäärällisesti suuria seurakuntia, mutta vastustaa pragmatismia, joka laittaa lukumäärällisen kasvun hengellisen kasvun edelle.

Loput kymmenen sivua MacArthur paljastaa pragmatismin eli tuloksia ja mitattavaa ”toiminnallisuutta” tärkeimpinä arvoina pitävän filosofian täydellisen konkurssin. Tämän hän tekee analysoimalla pragmaattisten ajattelijoiden kirjoituksia ja vertaamalla niitä kontrastiivisesti Raamatun esimerkkeihin.

Advertisements

John MacArthur – Ashamed of the Gospel luku 2, Käyttäjäystävällinen seurakunta

Artikkeli on jatkoa artikkeleihin

MacArthur on valinnut 2. luvun otsikoksi tietotekniikasta tutun termin ”user friendly”, joka voidaan suomentaa käyttäjäystävälliseksi. Käyttäjäystävällinen seurakunta on ihmiskeskeinen ja toimii ns. ”felt needs” eli ihmisten kokemien tarpeiden pohjalta. Menestys seuraa, kun ei-uskoville annetaan miellyttävä kokemus ympäristössä, joka ei haasta millään tavalla. Vapautta, suvaitsevaisuutta ja anonymiteettiä sekä lyhyitä viihdyttäviä saarnoja ilman saarnausta ja minkäänlaista auktoriteettia.

Innovaatiot voivat olla myös melko radikaaleja, kuten suurimmat viikkotapahtumat perjantaina tai lauantaina. Tilaisuuksissa on usein paljon viihdettä ja musiikkia, mikä tarjoaa vaihtoehdon teatterille ja muille sosiaalisille tilaisuuksille. Kaikki tilaisuuksissa on järjestetty yleisön viihtymistä silmällä pitäen.

Saarnaamisesta ei kuitenkaan ole täysin luovuttu. Joissain käyttäjäystävällisissä seurakunnissa on vähintään yksi tilaisuus, jossa puhuttu sana on pääroolissa. Kuitenkin tämä on ennemmin psykologinen ja motivoiva kuin raamatullinen.

Markkinavetoisessa ajattelussa päätarkoituksena on antaa ihmisille se, mitä he haluavat. Tässä markkinointisuunnitelma on keskeisessä roolissa. Erilaisten kyselyjen avulla selvitetään, että mitä ihmiset haluavat seurakunnalta. Markkinatutkimusta ja monenlaista mainostamista.

MacArthur lainaa George Barnan kirjasta ”User-Friendly Churches” väitteen, jonka mukaan ”Mikään tässä kirjassa kuvattu menestynyt seurakunta ei ole kiinnostunut olemaan käyttäjäystävällinen tavalla, joka vaarantaa evankeliumin tai seurakunnan historiallisen uskon vain ystävystyäkseen tämän ajan kanssa”.

Osoittaakseen edellisen väitteen pätemättömäksi MacArthur palaa käyttäjäystävällisiin menetelmiin, jotka vääristävät todellisen evankeliumin sekä todellakin pyrkivät maailman ystävyyteen.

(Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen. Jaak. 4:4)

Sanoman sisältöön käyttäjäystävällisyys vaikuttaa siten, että se on ristiriidassa raamatullisen opetuksen kanssa synnistä, tuomiosta, helvetistä sekä useiden muiden tärkeiden aiheiden kanssa.

MacArthur ottaa käsittelyyn Apostolien teon 5. luvun kontrastina moderniin seurakunta-ajatteluun. Jerusalemin seurakunta ei ollut erityisen etsijäystävällinen ja tapahtumat saivat aikaan suurta pelkoa. Tapahtumat eivät myöskään mitenkään sovi pragmaattiseen ajatteluun, jossa näkyvät tulokset pyhittävät menetelmät.
Apt 5

Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan,
ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen.
Mutta Pietari sanoi: “Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.”
Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat.
Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat.
Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut.
Niin Pietari kysyi häneltä: “Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?” Hän vastasi: “Kyllä, juuri siihen hintaan”.
Mutta Pietari sanoi hänelle: “Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois.”
Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.
Ja suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tämän kuulivat.
Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä; ja he olivat kaikki yksimielisesti koolla Salomon pylväskäytävässä.
Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä, mutta kansa piti heitä suuressa kunniassa.

MacArthur jatkaa Apostolien tekojen 5. luvun tapahtumien käsittelyä kirjassa monta sivua. Luvun lopussa MacArthur viittaa tutkimuksiin ja lainauksiin, joista ilmenee haluttomuus käsitellä syntiä ja kadotusta tämän päivän evankelikaalisuudessa.