Väki liikkeellä Nouse Suomi -tapahtumassa -Ristin Voitto

Ristin Voiton web -sivulla on ilmestynyt artikkeli tilaisuudesta.

Tämä oli yksi parhaista tapahtumistamme tähän asti, ellei paras, kommentoi Missiomaailma ry:n toiminnanjohtaja Markus Korhonen viime viikonloppuista Nouse Suomi -tapahtumaa Metro Areenalla Espoossa.

 

Ihmiskeskeistä unelmateologiaa tilaisuudessa on edustanut Seinäjoen helluntaiseurakunnan Pekka Perho.

Pastori Pekka Perho puhui lauantaina sukupolvien yli ulottuvista unelmista.

– Kun olet Jumalan läsnäolossa esimerkiksi ylistyksessä, kuuntele, mistä unelmoit sydämessäsi.

– Liian usein liikumme vain aivojemme tasolla. Jumala on herättämässä henkiin unelmia, jotka olet haudannut.

Mutta mitä sanoo Raamattu? Ei tule mitenkään yllätyksenä, että nykyisessä seurakunnallisessa todellisuudessa sydäntä on todellakin monesti kuunneltu enemmän, kuin Jumalaa.

Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea? Jer. 17:9

Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Mark. 7:21-22.

Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. 1Moos 6:5-6

edit: raamatunpaikka lisää

Advertisements

7 thoughts on “Väki liikkeellä Nouse Suomi -tapahtumassa -Ristin Voitto

  1. Varjele sydämesi, sillä sieltä lähtee elämä. Jos tämän on pitänyt kunnossa, voi kuunnella sydämen ääntä. Se ei ole pois eikä koskaan ohita Jumalan äänen kuulemiselta. Tällä hetkellä näyttää, että tämän blogin pitäjä ei ole varjellut sydäntään pahuudelta, vaan varjoaa sen oikeaoppisuuden naamarin (lue fariseuslaisuuden) alle. Surullista. Todella surullista. Herra olkoon armollinen sinulle, on rukoukseni, sillä vaikuttaa ettet tiedä mitä teet itsellesi ja monelle muulle näiden täysin huuhaa-kirjoitusten kautta.

    Like

    1. Raamatussa ja kristinuskossa ‘sydän’ viittaa ensisijaisesti ihmisen tahtoon. Sitä pitää varjella paatumiselta ja katkeruudelta. Se on eri asia kuin mitä mystiikassa ja karismaattisuudessa ajatellaan, että ‘sydän’ on jokin ihmisen mystinen ‘sisin’, josta itsessään kumpuaa jotain hyvää tai totuutta. Mystikot ja karismaatikot ovat juurikin tämän ‘sydämensä’ eli tiedostamattomansa ja ymmärryksensä vähyyden eksyttämiä.

      Pyhän Hengen ääni on jotain aivan muuta kuin tuo sisimmän vaikutelma, jota karismaatikot kutsuvat “sydämen ääneksi”. Pyhän Hengen ääni on kuin viisaan ystävän tai opettajan ääni, joka muistuu mieleen oikealla hetkellä. Se on rauhallinen mutta äärimmäisen selkeä. Ei mikään “sisimmästä” kumpuava liikutus tai vaikutelma tai impressio, jota ihmisen pitäisi vaivoin yrittää “tulkita” ja jonka varaan uskaltaa “heittäytyä”.

      Paatuminen ja katkeruus tarkoittaa sitä, että ei usko Jumalan olevan hyvä. Ainakin silloin Jumala on hyvä kun antaa eksytysten näkyä eksytyksinä ja hedelmättömän kaaoksen hedelmättömänä kaaoksena. Toki siinä on paljon muutakin. Mutta karismaatikkojen mystiikat eivät kuulu siihen.

      Uskon ja uskottelun ero on se, että uskossa ihminen joutuu näkemään nykyisen tilansa, seurakunnan nykyisen tilan ja maailman nykyisen tilan, ja Jumalan lupaukset ja hyvyyden siinä rinnalla. Kun taas uskottelu ja mystiikka on sitä, että haetaan jatkuvaa hyvää oloa tai “voimassa” tai “virrassa” olemista. Monesti, kun karismaatikko sanoo, että seurakunnassa pitäisi olla enemmän uskoa, hän oikeastaan tarkoittaa lisää mystiikkaa ja uskottelua.

      Mitä se kertoo ihmisestä että vihaa oikeaa oppia? Et sinä nimittäin vihaa mitään oikeaoppisuutta, vaan oikeaa oppia sinänsä. Muuten voisit kertoa asia asialta, että mikä on vialla ja mitä tulisi korjata. Sen sijaan tyydyt leimaamaan, nimittelemään ja mustamaalaamaan. Ja se on karismaatikoille ja mystikoille aivan liian tyypillistä käytöstä.

      Like

  2. Yli kaiken varoittavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Sananl. 4:23

    Uskovaisena ihmisenä, jotta voi säilyttää tuoreen, ensirakkauden suhteen Jeesukseen, tarvitsen jokapäiväistä Jeesuksen veren puhdistusta ja Hänen Henkensä läsnäoloa.

    Minun lampaani kuulevat minun ääntäni ja minä tunnen ne ja ne seuraavat minua.
    Minä annan heille iankaikkisen elämän ja he eivät ikinä huku eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni, sanoi Jeesus. Joh. 10:27-28

    Like

  3. Jumala antaa uskovalle uudestisyntymässä uuden sydämen. Jumalan Pyhä Henki tulee asumaan ihmiseen, hänestä tulee uusi luomus. Näin Raamattu opettaa.
    Raamattu kehottaa kuolettamaan Hengellä lihan teot.
    Pyhä Henki uskovan sisimmässä, sydämessä on Puolustaja, Totuuden Henki, joka opettaa ja johtaa kaikkeen totuuteen. Siihen tarvitaan avointa ja nöyrää Jeesukselle antautunutta sydäntä.
    Tämän blogin pitäjä voi vartioida vaan omaa sydäntään, ei toisten. Eikä hän ilmeisesti tiedä ja osaa arvostella oikein arvostelemiensa henkilöiden sydämen tilaa.

    Like

    1. Siinä olet oikeassa. En ole Jumala.

      Olen kyllä törmännyt monesti sellaiseen ilmiöön, jossa sen sijaan että mietittäisiin ONKO TÄMÄ KAIKKI TOTTA aletaan tekemään psykologisia himmeleitä liittyen kirjoittajaan ja olettamaan kaikenlaisia motiiveja ja sydämen tiloja.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s