Jokaisen oikeus tulla viihdytetyksi seurakunnassa

Markus O. Niemi kirjoittaa Joensuun helluntaiseurakunnan blogissaan jokaisen oikeudesta tulla viihdytetyksi seurakunnassa. Alla tärkeimmät lainaukset. Koko juttu kannattaa lukea.

Uskovaiset ovat yhtä alttiita viihteen suomalle unohdukselle kuin ei-uskovatkin. Viihteen houkutus on juuri unohduksessa, jota se tarjoaa epämääräisin, jopa moraalisin verukkein: sinulla on oikeus tähän, sinulla on vapaus tähän, sinä tarvitset tätä. Se tarjoaa kuolemaa ja unohdusta vapautumisena ja rentoutumisena. Yhtäläisesti se tunkeutuu seurakuntaan epämääräisinä motivaatioina, joiden tarkoitus on loppujen lopuksi – Jumalan palvelemisen nimissä – palvella ainoastaan alati viihtymään pyrkivän kuluttajan tarpeita, huonoa keskittymiskykyä, haluttomuutta ajatella, pysähtyä ajattelemaan: haluttomuutta palvoa Jumalaa kaikella voimalla ja ymmärryksellä (ks. esim. 1. Kor. 14:15 ja 14:20).

Viihteen tunkeutuessa kristilliseen elämään tapahtuu väistämätön: jumalanpalvelukset viihteellistyvät. Tilaisuuden tunnelman ja musiikkivalintojen merkitys korostuu – ja etenkin korostuu ihmisen merkitys näiden tunnelmien tuottajana. Ikään kuin Jumalan palveleminen merkitsisi emotionaalisen merkityssisällön ja latautuneisuuden varmistamista. Mutta miksi tilaisuuden tunnelmaa pitäisi alkaa varmistella? Tietenkin siksi, että ihmiset viihtyisivät; ja jälleen muistetaan puhunnan tasolla korostaa, ettei tarkoitus ole miellyttää ihmisiä (vaan Jumalaa), samalla kun juuri “asian muistava” puhe säilyttää tiukan erillisyytensä toiminnan käytännöstä. “Muistaminen” alkaa paradoksaalisesti palvella unohdusta, muuttua mantraksi, jolla ei paljasteta vaan peitetään asenteen velttous ja haluttomuus ymmärtää teorian ja käytännön suhde.

Advertisements

Markus O. Niemi: Musiikki ja Jumalan kohtaaminen

Markus O. Niemi kirjoittaa Joensuun helluntaiseurakunnan blogissaan Musiikista ja Jumalan kohtaamisesta. Alla tärkeimmät lainaukset, mutta koko teksti on lukemisen arvoinen.

Kristikunnan keskellä vaikuttaa panteistinen idea musiikista Jumalan kohtaamisen apuvälineenä. Panteismin mukaan Jumala ja hänen luomakuntansa ovat perimmältään yhtä ja samaa. Kuulostaako havainto hätkähdyttävältä? Kenties. Väittämää voi kuitenkin pitää perusteltuna, kunhan asiaa malttaa tarkastella kiihkottomasti Raamatun opetusta vasten, terveellä arkijärjellä.

Musiikki ja pyhän kokemus

Laajassa mielessä musiikin voitaneen ajatella kuuluvan ns. luomisen evankeliumiin. Inhimillisenä kykynä se on ilman muuta Jumalan antama lahja. Musikaalisena ja luovana toimijana ihminen ilmentää Jumalan kuvaa itsessään. Emme kuitenkaan voi suoraan kohdata Jumalaa musiikin kautta tai musiikissa kuten emme luonnossakaan. Näemme siinä vain hänen tekonsa tai lahjansa, ihmiselle annetun kyvyn organisoida ääntä musiikiksi. Lunastuksen evankeliumiin eli syntien anteeksiantamukseen – siihen, minkä kristityt varsinaisesti tunnustavat evankeliumina – musiikki ei sisälly.

Evankeliumi ja kolmiykseinen Jumala on ihmiselle konseptina vieras ja kummallinen, eikä Jeesuksen sovituskuolema löydä vastakaikua ihmisen luonnollisesta uskonnollisuudesta ja olemuksesta. Kun ymmärrys kristillisestä opista katoaa rockmusiikin ja sielullisten pyhyyden kokemusten syövereihin, on siirtymä panteismiin kristikunnankin keskellä täysin ennustettavissa. Jumala löydetään omasta pyhyyden kokemuksesta ja Pyhän Hengen läsnäolo perustellaan tuohon kokemukseen ja vallitseviin olosuhteisiin vetoamalla. Saatetaan esimerkiksi kuvitella, että koska musiikki soi uskovien keskellä ja on uskovien esittämää, kysymys ei voi olla mistään kovinkaan epäkristillisestä. Harva ajatus on yhtä vaarallinen ja harhaanjohtava.

Luultavaa on, että musiikki on alettu mieltää Jumalan kohtaamisen välineeksi, koska ylistäminen on alettu mieltää sellaiseksi. Nykyinen musiikkikeskeinen tapa määritellä ylistäminen ei puolestaan perustu niinkään Raamattuun kuin amerikkalaiseen “ylistysteologiaan”, jolla ei ole paljoakaan tekemistä kristillisen opin kanssa joitakin irrallisia ja aiheettomia Vanhan testamentin poimintoja lukuunottamatta. Sieltä on myös peräisin menetelmäkeskeinen ylistämisen idea. Raamattu ei kuitenkaan opeta, että ylistäminen on keino kohdata Jumala. Ylistäminen on Raamatussa ihmisen kiitosta Jumalaa kohtaan. Jos ylistäminen tapahtuu Raamatun sanoin, silloin myös varmasti Jumala on läsnä – muttei ylistämisen seurauksena, vaan sanansa kautta. Siksi kannattaa ylistää sellaisin kiitosvirsin, joissa kaikuu evankeliumi.

Onko seurakuntasi ylistysmusiikki enemmän pakanallista, kuin kristillistä? – christianity.com

Christianity.com käsittelee ylistysmusiikkia artikkelissaan “Is Your Church Worship More Pagan than Christian?“.

Seurakunnissa on ylistysmusiikin roolin suhteen suuri väärinymmärrys. Seurakunnille on tavanomaista mainostaa heidän “elämän muuttavaa” tai “dynaamista” ylistysmusiikkiaan, joka “vie sinua lähemmäksi Jumalaa” tai “muuttaa elämäsi”. Jotkin ylistys-CD:t lupaavat, että musiikin avulla “pääset Jumalan läsnäoloon”. Eräs ylistyksenjohtajille tarkoitettu konferenssi ylpeili äskettäin:

“Tule kanssamme kokemaan dynaamista opetusta, joka asettaa sinut oikealle tielle, ja inspiroivaa ylistystä, jossa voit tavata Jumalan ja vastaanottaa hänen energiansa ja rakkautensa, jota tarvitset ollakseksi muutoksentekijä tämän päivän maailmassa…Opetusohjelmamme rinnalla on ylistystapahtumia, joiden kautta pääset kosketuksiin Jumalan voiman ja rakkauden kanssa.”

Tämän julisteen ja monen seurakuntamainoksen ongelma on se, että tällaiset lupaukset paljastavat merkittävän teologisen virheen. Musiikki nähdään keinona Jumalan kohtaamiseen; se tuo meitä lähemmäksi Jumalaa. Tässä ajatusmallissa musiikista tulee välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä. Kuitenkin tämä idea on lähempänä ekstaattisia pakanallisia käytäntöjä, kuin kristillistä ylistystä.

Vaughan Roberts kirjassaan True Worship on huomannut neljä asiaa, jotka seuraavat musiikin näkemisestä Jumalan kohtaamisen välineenä

1. Jumalan sanan merkitys vähenee

2. Pelastusvarmuutemme on uhattuna

3. Muusikoille annetaan papillinen asema

4. Seurakunnan hajaannus lisääntyy

New York Times arvioi kriittisesti Hillsong -liikettä

Hillsongchurchwatch.com viittaa blogiartikkelissaan New York Times critically examines the Hillsong movement New York Times -lehden tekemään juttuun Hillsongista.

“He ovat varmasti yksi vaikutusvaltaisimmista kristillisistä musiikintuottajista”, sanoi Fred Markert, Coloradossa päämajaansa pitävän kristillisen Youth With a Mission -järjestön johtaja. LifeWay Research:n toiminnanjohtaja Ed Stetzerin mukaan aisteihin vaikuttamisessa Hillsongin produktiot ovat muun nykyaikaisen viihteen tasolla. LifeWay Research on Nashville:ssä päämajaansa pitävä organisaatio, joka tutkii amerikkalaisen kristinuskon käytäntöjä.

Mutta monet kriitikot pilkkaavat Hillsongia kutsumalla sitä hipster -kristinuskoksi. Tällä he vihjaavat, että sen teologia on ohutta, kiinnostus julkkiksia kohtaan (Justin Bieber on yksi faneista) epäsoivaa, sen politiikka (abortin vastustus ja epäselvä suhtautuminen homoseksuaalisuuteen) läpinäkymätöntä.

….

Nuorille kristityille Hillsongista on tullut vetovoimainen ilmiö, joka yhdistää rockkonserin tuotantoarvot, yökerhon energian ja megaseurakunnan yhteisöllisyyden. Monet nuoret tilaisuuksissa kävijät sanovat, että musiikki vetää heitä, mutta he ovat pysyneet muiden kristittyjen tapaamisen takia. He myös uskovat, että seurakunnat voivat muuttaa kaupunkeja rukouksen ja sosiaalipalvelujen kautta.

Anssi Tiittanen käsittelee Hillsong -ilmiötä seurakuntalainen.com:ssa

Anssi Tiittanen kirjoittaa seurakuntalainen.com:ssa seuraavasti:

Moni uskoo, että omassa kaupungissa voisi olla mahdollista muodostaa SUHE-seurakunnan tyyppinen, puoleensavetävä yhteisö. Siksi tilanne Seinäjoellakaan ei ole lopulta hirvittävän suuri yllätys.

Seinäjoella on suuri symboliarvo helluntailaisille. Kuluneella vuosituhannella yli tuhatjäseninen helluntaiseurakunta on noussut valtakunnalliseksi suunnannäyttäjäyhteisöksi.
Alueella vallitsee ihanteellinen ilmapiiri hengellistä työtä ajatellen, joka on synnytetty tinkimättömällä työllä ja rukouksella. Eteläpohjalaisiin liitetään tietysti myös tukuittain myönteisiä mielikuvia kuten yrittäjähenkisyys, juurevuus ja työteliäisyys yhdistettynä vakaaseen uskonhenkisyyteen.

Monien helluntailaisten mielestä Seinäjoella on aina tehty kaikki oikein. Useilla on kuin kaksi hengellistä kotia – oma paikallisseurakunta ja Seinäjoki, jonka kokouksissa ollaan mukana nettilähetysten kautta sekä osallistumalla tapahtumiin jotka ovat Juhannuskonferenssia lukuun ottamatta suositumpia kuin muut valtakunnalliset tapahtumat Keuruulla.

Moni miettii tänä syksynä, miksi seinäjokiset nuoret haluavat oman seurakunnan. Tunteiden kirjoon kuuluu myös puhdas pettymys: eikö edes Seinäjoella onnistuttu sellaista yhteyttä vanhempien ja nuorten välille, joka olisi mahdollistanut unelmien kanavoitumisen valmiiden rakenteiden kautta?

Puoleensavetävä yhteisö ja unelmien kanavoituminen. Anssi Tiittasen nostamia aiheita on käsitelty blogissa aikaisemmin artikkeleissa Odottamattomat seuraukset: Miten “relevantti” seurakunta ja nuorten eriyttäminen tappaa kristinuskoa ja Dietrich Bonhoeffer varoittaa seurakuntaa visionääreistä ja visioista .

Kaikessa tässä on taustalla ihmiskeskeinen ajattelu, jossa ihmislähtöisillä unelmilla ja ihmisiin kohdistuvalla markkinavetoisella lähestymistavalla pyritään massojen tavoittamiseen. Profeetta Jeremia puhui aikansa näkyjen ja unelmien näkijöistä näin:

Jeremia 23:16-17 Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta. He hokevat minun halveksijoilleni: ‘Herra on sen sanonut: Teillä on oleva rauha!’ Ja kaikille, jotka vaeltavat sydämensä paatumuksessa, he sanovat: ‘Ei teitä kohtaa onnettomuus’.

Modernista seurakunta-ajattelusta puuttuu täysin raamatullinen ja teologinen syvyys. Tilalle ovat tulleet erilaiset markkinointitekniikat ja halu olla relevantti ja mukautua maailmaan. Matthew Marino on käsitellyt aihetta lukuisissa blogikirjoituksissaan, joihin olen myös viitannut tässä blogissa. Viihteellistetty kevytkristillisyys ei tuota kestävää hedelmää, mikä näkyy siinä, että 78 % – 88 % niistä, jotka tänään ovat nuorille suunnatussa toiminnassa tulevat jättämään seurakunnan. Suurin osa heistä ei koskaan palaa. (Lifeway, 2010)

Kukaan ei kysy, että mikä on raamatullinen malli muodostaa seurakunta. Paul Washerin mukaan tärkein raamattukysymys ei ole se, että onko Raamattu erehtymätön, vaan se, että onko Raamattu riittävä. Jos näin ei ole, niin Jumalalta kysymisen sijaan seurakunnan suuntaa alkavat määrittää psykologit, visionäärit ja markkinamiehet. Raamatullinen oppi ei vaikuta käytännössä, koska on helpompaa turvata lihan käsivarteen, kuin toimia Jumalan sanan mukaan. Maalliset menetelmät toimivat aina, koska ne perustuvat markkinointiin, sosiologiaan ja propagandaan. Mikään näistä ei ole hengellinen eikä jumalallinen väline.

“Monien helluntailaisten mielestä Seinäjoella on aina tehty kaikki oikein”. Kertooko tämä lausahdus kriittisten äänien esiintulon vaikeudesta vai monien helluntailaisten vähäisestä hengellisestä arvostelukyvystä? Olen monien vuosien aikana keskustellut lukuisten helluntailiikkeen piirissä olevien uskovien kanssa enkä voi yhtyä tähän. Nuorisotyössä on tehty juuri ne samat virheet, joista Matthew Marino on kirjoittanut blogissaan. Eriytetyn nuorisotyön hedelmä on nuorten eroaminen seurakunnasta uuteen, kiinnostavaan, nuorekkaaseen ja trenditietoiseen seurakuntaan. Sitä hedelmää kannetaan Seinäjoella.